Olet täällä

Helmikuun 2015 kuukausikatsaus kansalaisvaikuttamisestani

Käyttäjän Mikko Merikivi kuva
Julkaistu: 28.2.2015 20:14

Olen osallistunut seuraaviin vaalipaneeleihin:
* Äänekosken lukion vaalipaneeli

Lisäksi osallistuin Ylen vaalitenttiin.

Osallistuin Jyväskylän perustuloverkoston tapaamiseen.
Osallistuin myös Muutos 2011:n Keski-Suomen ehdokkaiden tapaamiseen. Siinä oli tarkoitus olla myös lentolehtisten jakelua, mutta tapaaminen myöhästyi ja ei tullutkaan jaeltua.

Olen vastannut Avoimeen vaalikoneeseen; Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien vaalikoneeseen; nuorten vaalikoneeseen; eläinpoliittiseen vaalikoneeseen ja osittain Avoimeen vaalikoneeseen.

Olen allekirjoittanut seuraavat asialista-kansalaisaloitteet:
* Kansalaisaloite uskonrauhan rikkomisen poistamiseksi rikoslaista
* Uusi kansalaisaloitelaki
* Kansalaisaloite KELA:n ja Sosiaalivirastojen maksamiin asumistukiin ja toimeentulotukeen.
* lakiehdotus kansanedustajien määrään ja palkkioihin,ministerien- ja presidentin palkkioihin liittyen
* Lainmuutos kansanedustajien vähentämiseksi
* Yksi virka per henkilö
* Kansalaisaloite laiksi neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliitosta ja heidän oikeudestaan hakea perheen ulkopuolista adoptioita
* Isänpäivä viralliseksi liputuspäiväksi
* Finlandia-hymnistä Suomen kansallislaulu
* Kansalaisaloite hoitolaiminlyöntien ja hoidon yhteydessä tapahtuvan huonon kohtelun poistamiseksi

Olen allekirjoittanut seuraavat adressit:
* Guantánamo suljettava välittömästi (Amnesty International)
* Arktis on pelastettava öljytuholta (Greenpeace)
* Tell the U.S. Government: the Internet matters, keep it free and open! (SumOfUs)
* Stop a billion-dollar gift to the palm oil industry! (Rainforest Rescue)
* Petition to halt seismic testing for deep sea oil off the New Zealand coast (SumOfUs)
* Free Qatar’s modern slaves (Avaaz)
* Tell BP to pay for the Gulf of Mexico spill! (SumOfUs)

Minut nimitettiin Muutos 2011:n Keski-Suomen vaalipiirin yhteyshenkilöksi.

Olen osallistunut Reilumman puoluetuen puolesta -kampanjaan (http://reilumpi.puoluetuki.fi/) viestillä "Jotta kansan tahto voidaan tarkemmin vaaleissa selvittää, tarvitsisi puolueilla olla mahdollisimman tasainen lähtötilanne. Puoluetuen uudistus olisi osa tätä lähtötilanteen tasoittamista."

Osallistuin #koulutuslupaus-kampanjaan tekemällä lupauksen pitää koulutus maksuttomana.

Vastaukseni oikeuspolitiikan ja lainkäytön julkiseen kyselyyn: http://www.promerit.net/2015/02/mikko-merikivi-m11-2/

Kommentit

Todella vanhoja asioita kaivelet näköjään esiin ja varsin off-topiciksi menee, mutta kaipa minä voin vastatakin. Ovat ne. Joskus kun olin ala-asteella ja mahdollisesti sitä pienempänäkin tuli tuollaisia kehiteltyä. Ja niille ei kuulu mitään, sillä olen jo siirtynyt muihin asioihin.

En pane sille paljon painoarvoa. Internet nyt vaan on tällainen, että jotkut joutuvat silmätikuiksi. Kenties se parantaa näkyvyyttäni vaaleissa ja kaikki julkisuushan on hyväksi, kuten sanotaan. Kunhan vaan edes osa huomiosta menisi vaaliteemoihini ja kirjoituksiini omituisuuksieni sijaan.

 

Olihan Albert Einsteinillakin Aspergerin syndrooma ja samaten isolla joukolla muita neroja, joten katson ainoastaan ihmisten ennakkoluulojen olevan tielläni politiikassa. No, sen ja puoluevalinnan, mutta valitsin parhaiten arvojani vastaavan ja sellaisen, jossa ei ole ryhmäkuria. Näissä vaaleissa kun pyrin luomaan rehellisen poliitikon kuvan itsestäni, niin nuo kriteerit olivat tärkeitä puoluevalinnassa myös siksi.

Ei muuta kun jatkat vaan täyttä häkää eteenpäin, en ole ehkä kaikissa poliittisissa asioissa samaa mieltä kanssasi. Mutta elä välitä kritiikeistä tai huonoista kommenteista.  Tsemppiä jatkoon!

Onko jotain noista vaaliteemojeni pääkohdista sellaisia, joista et ole samaa mieltä? Nimittäin ne ovat ainoita, joista saan tehdä itse aloitteita (allekirjoittaa saan toki muitakin). Koska tällainen rajoitus on ja muutenkin rajaan tarkasti toimintaani eduskunnassa noudattamaan noita pääkohtia, niin jos vaan on niistä samaa mieltä, niin minua kannattaa edes harkita äänestettäväksi.

 

Sivuiltani löytyy myös monia kirjoituksia, jotka perustelevat mm. suoremman demokratian hyötyjä tarkemmin puhtaan edustukselliseen verrattuna. Useita tutkimuksia on, jotka kertovat sen hyödyistä kansantaloudellisesti, kansan onnellisuuteen, poliittiseen tietoisuuteen ja myös tuollaiseen Pareto-tehokkuuteen.

 

Äänestäjä: Mikäli olet kyllästynyt siihen, miten kaukana arkitodellisuudesta Suomen päättäjät ovat ja millaisia päätöksiä he tekevät; mikäli tahdot kansanvaltaa, niin avaa silmäsi - äänestä itseäsi. Tai siis sellaista ehdokasta, jonka tiedät varmasti olevan puoluekurista riippumaton ja toimivan kansanvallan puolesta eduskunnassa tullessaan valituksi.

Hei Mikko! Minusta on aivan mahtavaa, että ehdokkaiden joukkoon on eksynyt hieman erilaistakin verta. Suurin osa täällä olevista kommenteista on idioottien kirjoittamia, joten ignooraa ne ja omana ainutlaatuisena superihmisenä vaan eteenpäin. ;)

Mistäköhän löytäisin tarkemman vision tuosta perustulosta, jota kannatat? Perustulosta kun on monenlaista yritelmää kirjoitettu enkä yhtäkään lukemaani toistaiseksi ole kokenut varteenotettavaksi.

Minulla ei ole käytettävissäni mikrosimulointimallia, jolla voisi itse suunnitella hyvää perustulomallia. Minulle kävisivät tällä hetkellä ainakin sekä Vihreiden että Vasemmistoliiton ehdotukset, mutta varmaan mielipiteeni tarkentuu tiedon lisääntymisen myötä. Kenelle perustulon tulisi tulla on Suomessa asuville Suomen kansalaisille.

 

Vihreiden perustuloahan on kritisoitu sen alhaisesta tasosta. Mielestäni sen ei välttämättä tarvitsekaan olla niin korkea, että pystyy asumaan jossain Helsingissä pelkästään perustulon varassa. En katso sitä tai muuta luksusta minään perusoikeutena. Tärkeintä on, että väliinputoajia ei jää, eli ihmisarvoiseen elämään turvataan kaikille oikeus. Helsingissäkin työskentelevillä on jo varaakin siellä asua tai sinne matkustaa töihin lähistöltä, ja opiskeleville voidaan vuokrata halpoja opiskelija-asuntoja.

 

Yhteiskunnan tulisi siis edelleen rakentua työnteolle, vaikka toki jotkut poikkeukset voivat jättäytyä perustulonkin varaan tekemään jotain muuta yhteiskunnalle hyödyllistä toimea, tai vielä harvemmin eivät osallistua ollenkaan (epäilen itse tätä lähes myyttisen harvinaiseksi, mutta niiltä harvoilta ei voine välttyä täysin mitenkään. Tosin nykyjärjestelmä vieläpä kannustaa toimettomuuteen liikasääntelyllään ja kannustinloukuillaan).

 

Kun perustulo on käytössä, on paljon pienempi kynnys myös alentaa irtisanomissuojaa ja siirtyä lähemmäksi Tanskan mallista joustoturvaa. Toki se on myös kalliimpi työllisyyspoliittinen malli kuin nykyinen (ennen positiivisten vaikutusten huomioonottoa), mutta enemmän työllistävä ja ei lannista kuitenkaan liikaa.

 

Perustulo myös aika varmasti lisäisi yrittäjyyttä, sillä hehän eivät saa juuri minkäänlaista turvaa nykyisin, ja tämä olisi yksi perustulon positiivisista vaikutuksista kansantaloudelle, joita nykyisissä laskelmissa ei kai olla otettu huomioon. Kenties he myös uskaltaisivat ottaa enemmän riskejä vaikkapa työllistämällä enemmän. Samoin mm. taiteilijat ja opiskelijat hyötyvät, joista molemmat yhteiskunnan kannalta ihan hyödyllisiä toimia.

 

Toiseksi ellei jopa ensimmäiseksi tärkein syy perustulolle ihmisarvoisen elämän takaamisen lisäksi on kuitenkin se, että se lienee välttämätöntä joskus tulevaisuudessa. Teknologisen työttömyyden ongelma, joka vielä on edes jotenkin hallittavissa, tulee vääjäämättä kasvamaan. Kenties ihmiset rupeavat tekemään enemmän epätyypillisempiä töitä, kuten taidetta, mutta tätä ei voi oikein tukea muuten kuin perustulolla tai ihan järjettömän isolla byrokratiamäärällä.

Miksi siitä pitäisi vääntää mitään yritelmiä, eihän selkeämpää asiaa voi olla.
-Sama kaikille (ei mahdollisuutta mihinkään venkoiluun, joten sen antamista tai antamatta jättämistä ei kenenkään tarvitse kovaa palkkaa vastaan miettiä, piste.)
Poistaa siis täysin pyrokratian rahan jakamisen osalta, muttei kuitenkaan aseta mitään pyrokratian monimutkaistamispaineita verojen keräämisen puolelle, koska lähtökohtaiseti vain määriä tarvitsee säätää.

Ja Mikko, niiltä osin, joilta en aivan samaa mieltä ollut, esittämiesi perustelujen valossa ymmärrän mielipiteesi kyllä täysin.

Ei ole olemassa vain yhdenlaisia ihmisiä ja tilanteita. Se, mitä tarvii elämiseen työtön pariskunta, joka asuu perähikiällä vanhempiensa omistamassa asunnossa, on aika eri asia kuin neljän lapsen yh-vanhempi joka asuu pääkaupunkiseudulla kalliissa vuokra-asunnossa olosuhteiden pakosta (esim. etsii sellaisia töitä, joita on tarjolla pääasiassa vain kyseisessä paikassa tai lapsen etävanhemman takia ei halua/pysty muuttamaan kauemmaksi). Koska siis tilanteita on monia, yksi perustulo kaikille ei vaikuta oikeudenmukaiselta. Ja jos ei voida vetää yhden ainoan perustulon mukaan, olemme käsittääkseni hetken päästä ihan samassa byrokraattisessa suossa.

Olemme varmasti yhtä mieltä siitä kuitenkin, että nykyjärjestelmä ei toimi sekään, erityisesti juuri tuon takia, että monissa tilanteissa työttömän ei kannata ottaa vastaan töitä tai vapaaehtoistöistäkin voidaan rangaista.

Minusta se ei vaikuta oikeudenmukaiselta, että jollain alueella olevalla asunnolla pääsee rahastamaan aivan kohtuuttomia pääomatuloja, asuntoja pitää järjestää sinne, missä niitä tarvitaan, jos sille on jotain esteitä, ne pitää poistaa. Asuntojen hinnat pitää lähteä siltä tasolta, että niihin pääsee perustulolla, ja jos jollain on varaa parempaan asumistasoon, niin siihen ei tarvitse mitään tukea, asumistasolle tai hinnalle ei tarvitse asettaa mitää ylärajaa, sillä alarajahan tässä on ratkaiseva tekijä.

Jos haluttaisiin varmistaa, että kohtuuhintaisia asuntoja on tasaisesti eri puolilla, niin voitaisiin esimerkiksi velvoittaa kiinteistöön tietty prosentti näitä "hinnat alkaen"-varustelutason asuntoja, jotka tietenkin täyttäisivät lain perusvaatimukset ja muilla huoneistoilla ei tietenkään olisi mitään ylärajaa tason tai hinnan suhteen.

Kaikkein epäoikeudenmukaisinta on juuri tuo, että verorahoja käytetään tukiin, joista suurin osa päätyy pääomatuloiksi asuntojen omistajille.

...miten? Uudet säännökset taloille.

Käsittääkseni tilan, jossa elettäisiin pelkän perustulon varassa, tulisi olla väliaikainen. Eli kun joutuisit työttömäksi, joutuisit samantien muuttamaan halpaan asuntoon. Muutto maksaa. Ja kun saisit töitä kahden kuukauden työttömyyden jälkeen, tuskin voisit jäädä halpaan asuntoon asumaan, koska kyseistä asuntoa tarvitsisi joku toinen, pelkän perustulon varassa elävä, enemmän. Muutto maksaisi taas.

Minulla on siis vaikeuksia nähdä, miten ihmeessä tämä ratkaisisi tilanteen...? Erityisesti, miten tämä vähentäisi byrokratiaa?

Ei.
Jouduin miettimään jonkinaikaa, miten tähän vastaisi, koska tekstiä tulisi väkisinkin monta liuskaa, joudun tiivistämään niin paljon, että täydellistä kokonaiskuvaa ei tästä mitenkään voi välittyä, pahoittelen.
Poliitikot jostain syystä ovat vuosia sivuuttaneet tosiasioita, jotka viittaavat siihen, että perinteisessä mielessä ajateltu miestyövuosina laskettu kokonaistyömäärä tulee laskemaan väistämättä jatkossakin. Jos on satatuhatta miestyövuotta käytettävää työvoimareserviä, niin ei helpota yhtään, jos sen lisäksi rekrytoidaan vielä kymmeniätuhansia miestyövuosia lisää esim eläkeläisistä. On pakko hyväksyä tosiasia, että osa joutuu elämään kansalaistulolla, joten on myös pakko hyväksyä, että perustason elinkustannukset on lähdettävä perustulon tasolta, pitää kuitenkin säilyttää kannustimia siihen että joku tekee kuitenkin vielä jäljellä olevia töitä, eli niillä töillä on elintasoa mahdollista parantaa. Tuskin kukaan tulee hyväksymään, että perustason takaavan kansalaispalkan lisäksi maksettaisiin vielä parituhatta euroa ylimääräistä vuokratukea, joka käytännössä menee asuntosijoittajille.
Eli verorahoilla rahoitettaisiin käytännössä omaisuustuloja.
Ei se muutto hirveitä maksa, eikä halpavuokraisesta asunnosta kenenkään ole pakko muuttaa mihinkään, ellei ole varaa, tai vaikka olisikin niin jos ei halua nostaa omaa elintasoaan asumisen osalta.
Ei ne asunnot oikeasti niin paljon maksa, se hinta on enimmäkseen markkinoiden luomaa ilmaa, jos maksaisi, niin ne maksaisivat aivan saman silloin lapissakin.
Eli tarvitsee vain ohjata rakentamista juuri sen tasoisiin (hintaisiin) asuntoihin, joilla oikeasti on kysyntää.
Jostain syystä vuosikymmenet on veivattu tuota samaa, että ei ole oikeanlaisia asuntoja, mutta eihän asialle ole tehty mitään konkreettista.
Perustulosta on hyvä aloittaa, ja pikkuhiljaa pistää asioita oikeasti kuntoon.

Toki, olisihan se kiva, jos kaikilla olisi kivaa, mutta kun ei se noin simppeliä ole. Tällaiset asunnot eivät ole uusi idea. Esim. pääkaupunkiseudulla on Stadin asunnot. Ei ole niin helppoa pierasta kaikille haluaville halpa asunto - varsinkin, jos ei ole mitään pakkoa muuttaa tietyn tulotason saavutettuaan.

Lähes jokaiselle nuorelle, vanhukselle, pienipalkkaiselle sairaseläkeläiselle, opiskelijalle, sossupummille, työttömälle (jne.) pitäisi olla tällainen asunto ja, jos muuttoon ei velvoitettaisi, näitä tarvittaisiin lisää, lisää ja lisää.

Ihannemaailmassa, jossa ihmiset eivät olisi itsekkäitä m*lkkuja, idea voisi toimia, mutta ihmiset ovat - siis itsekkäitä m*lkkuja. Mikolle paljon plussaa ja sydämiä, että vaikuttaa olevan epäitsekäs. Ikävä kyllä ihmiset pääosin eivät ole tuollaisia. Sen takia monet hyvät(kin) ajatukset kaatuvat, koska ovat liian utopistisia - uskotaan liikaa ihmisen omaan kykyyn olla oikeudenmukainen.

Hetkinen...

>"Lähes jokaiselle nuorelle, vanhukselle, pienipalkkaiselle sairaseläkeläiselle, opiskelijalle, sossupummille, työttömälle (jne.) pitäisi >olla tällainen asunto ja, jos muuttoon ei velvoitettaisi, näitä tarvittaisiin lisää, lisää ja lisää."

Nimenomaan, tuo mainitsemasi on totta, aivan joka tapauksessa noille ryhmille pitää järjestää oma elämä johon kuuluu ruoka ja asunto.

Kukas tässä nyt haluaa, että ihmiset asuvat jossain ylihintaisessa asunnosssa helsingissä, mistä vuokra voi olla 3000 € kk

Onko se sitten itsekäs mulkku, jolle sanotaan, että sori, sulta on jäänyt yksi hakemus täyttämättä ja saat muuttaa siwan takapihalle paperinkierrätys-astiaan, vieressä on ruokaa yllinkyllin.

Kenen etu olisi ajaa ihmisiä pakolla ulos asunnosta sen takia, että se on jonkun (kenen ?) mielestä liian edullinen.

Ideahan on juuri se, että ihmiset hankkii tuloja kykyjensä mukaan nostaakseen elintasoaan, ja sitäkautta aivan varmasti joku haluaa tasokkaampiakin asuntoja, jotka maksavat enemmän.

Mutta ei ole järkevää tuottaa asuntoja, joihin vain sijoittajilla on varaa, ja laittaa niihin vuokralaisia, joiden 3000€ vuokran sitten veronmaksajat joutuvat maksamaan.

Tekstistäsi saa nyt kuvan, että lopulta toimitusjohtajatkin haluaisivat muuttaa noihin mielestäsi liian halpoihin asuntoihin, eikä muuta enää olisikaan, jos asia on todella näin, niin olemme todella paljon syvemmällä suossa kuin olin kuvitellutkaan.

Ehkä voimme jättää toimitusjohtajat yleisellä tasolla pois laskelmista, vaikkakin uskoisin, että näitäkin tapauksia tulisi olemaan, mutta paljon vaikkapa 5000 euron bruttopalkkaa nauttivista jäisi mielellään halpaan asuntoon asumaan. Tällöin jäisi enemmän varaa tehdä vaikkapa asioita, joista nauttii, kuten matkailuun, josta perustulon varassa elävä ihminen tuskin edes voisi haaveilla.

Mun käsittääkseni nykyäänkään ei voi asua 3000 euron asunnossa, jos tuilla elää, joten en tiedä, mistä luvun repäisit. Muistaakseni yksin asuvalle maksimivuokra, johon saa tukea, on alle 700 €/kk, jos siis täydet tuet tahtoo.

Pointtihan oli juuri se, että näille tuilla tai hyvin pienellä palkalla eläville tulisi kyllä järjestää halpaa asumista, mutta sinä taas olit sitä mieltä, ettei asunnosta tarvitsisi luopua tulotason parantuessa, esim. opiskelija valmistuu tai työtön saa taas töitä ja saa täten suht hyväpalkkaisen työn. Tai jopa työtön toimitusjohtaja saa taas toimitusjohtajan töitä. Toki, osa etsisi paremman kämpän, mutta uskoisin, että iso osa ei.

"...jos asia on todella näin, niin olemme todella paljon syvemmällä suossa kuin olin kuvitellutkaan."

Aivan. Tätäpä juuri hain. Ihmiset ovat luonnostaan itsekkäitä.

No vähän kärjistettyä, mutta elinkustannukset yleensä on suurin kilpailukykyä heikentävä tekijä, suurin paine palkkojen nostamiseen tulee siitä, että perus elintaso vaan yksinkertaisesti maksaa enemmän kuin työstä saa palkkaa.

Aatellaanpa, että sillä perustulolla tulisi toimeen, niin looginen seuraus olisi se, että vaikka hankkisit vain 500€ lisää esim 5 työpäivänä kuukaudessa, niin se olisi kannattavaa, jos sitä perustuloa ei otettaisi heti pois. Mikä tärkeintä, työnantajankaan ei tarvitsisi maksaa siitä toista 500 € lisää sivukuluihin, kun ne sivukulut olisi jo huomioitu yhteiskunnan muilla osa-alueilla kerätyillä veroilla. Kun Henkilö käyttää tuota rahaa johonkin, niin siitä kuitenkin päätyy osa veroihin, kuten pitää.

Mutta tärkeää ei ole se, miten joku tietty yksityiskohta on hoidettu, vaan onko kokonaisuus kestävällä pohjalla.

Lisää uusi kommentti

Filtered HTML

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <blockquote> <code> <sub> <sup> <s> <u> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.