Olet täällä

Yhteishyvän talous vs. kapitalismi

Käyttäjän Mikko Merikivi kuva
Julkaistu: 27.3.2014 21:22

Minä olen jo kritisoinut sitä, miten taloustieteelliset mallit usein virheellisesti olettavat kuluttajilla olevan täydellistä informaatiota. Nyt käsittelen muutamaa muuta ongelmaa nykyisessä talousjärjestelmässämme ja esittelen erästä esitettyä vaihtoehtoa, nimittäin yhteishyvän taloutta.

 

Nykyinen talousjärjestelmämme

Taloutemme perustuu kilpailuun ja epäeettisyyteen

Väitän, että talousjärjestelmämme ja yhteiskuntamme suorastaan piiskaa kilpailemaan. Vaikka raha tuotetaankin nykykäsitykseni mukaan endogeenisesti, se silti jättää sen perustavanlaatuisen ongelman, että lainojen korot plus lainan määrä ovat isompia kuin lainan määrä, joka tuottaa talouskasvuvaateen. Tämä tapahtuu siksi, että tällöin koska rahaa ei tuoteta muilla tavoin, vaikka raha kiertäisikin, joku jää aina tässä yhtälössä miinuksen puolelle ja hänen täytyy rahoittaa tappionsa uudella velalla. Ja koska yksilöt eivät tyypillisesti halua joutua maksuvaikeuksiin, he yrittävät saada rahaa lainan ja koron maksuun piiskaten heitä isompiin suorituksiin kuin muut markkinoilla, jotta heidän työnsä menisi kaupaksi. Tämä taas sysää velkaongelman jollekin muulle, kuten kyseisen työn ostajalle ja hän joutuu vuorostaan aloittamaan kilpailun. Tämä on tietysti vain minun varmaan epätäydellinen tulkintani tilanteesta, joten kannattaa lukea muiden rahan luonteeseen paremmin perehtyneiden kirjoituksia.

Toinen asia, joka piiskaa kilpailuun on kulttuuri, ihan kasvatukseen ja opetukseen asti. Kasvatus nyt varmaan on vähän liian moninainen aihe, että voisin siitä kunnolla tehdä yleispäteviä johtopäätöksiä, mutta sen tarkoitus kun on luoda pohja elämälle, joka on jo kilpailun sääntöihin perustuva, on periaatteessa sen ”tehtävä” opettaa, että työ on kaikki kaikessa. Opetuksessa ehkä kaikkein selvimmin tämä on todistettavissa opinto-ohjauksessa. Wikipedia sanoo toisessa lauseessaan opinto-ohjauksen tarkoituksesta ”sekä ohjaamaan opiskelijat työelämään”. Toinen esimerkkini on, että viimeistään lukiossa matematiikka alkaa olla jo sellaista, että sitä ei jokapäiväisessä elämässä tarvitsisi. Vai kuinka moni käyttää integraatiolaskentaa kauppaostoksia tehdessään? Noh, kovin syvällisesti en nyt kuitenkaan näihin syvenny tässä ja esimerkkini nyt olivat ehkä vähän huonoja nimenomaan kilpailuun eikä vain työntekoon painostamisesta. Ehkä parempi esimerkki tulisi siitä, että mitä kouluissa EI opeteta. Siellä ei opeteta oman ruuan kasvattamista, tavaroiden korjaamista, etiikkaa varsinaisena oppiaineena (tämä on esimerkkinä sen vuoksi, että koulutus ei ota kantaa vaikka siihen ovatko tuottamattomien työntekijöiden erottamiset tai vihamieliset yritysvaltaukset väärin), väkivallatonta vuorovaikutusta tai oikein mitään muitakaan sosiaalisia taitoja paitsi ehkä työhaastatteluissa pärjäämistä. Joka tapauksessa, mitä mieltä olitkaan koulutuksesta ja kasvatuksesta, tuskin voit kiistää, etteikö niillä olisi omaa rooliaan järjestelmälle kuuliaisten kansalaisten muovaamisessa. Tämä on tärkeää tiedostaa myös vasta-argumentteja kehitellessä minulle, nimittäin aika lailla väistämättä tulet lukeneeksi tekstiäni värittyneiden silmälasien takaa.

Kolmas ongelma on, että talousjärjestelmässä ei ole oikeastaan minkäänlaisia kannustinmenetelmiä epäeettisestä toiminnasta irroittautumiseen. Pikemminkin toisin päin: valtion suoritusta mitataan bruttokansantuotteella, yritysten suoritusta liikevoitolla. Rangaistuksia on, mutta nekään eivät estä kaikkea epäeettistä toimintaa ja paljossa säätämisessä on useita ongelmia: valvonta maksaa paljon; kiellot ovat oikeastaan ristiriidassa sanotun tarkoituksen liiketoiminnalle kanssa, nimittäin liikevoiton, ja aiheuttavat näin paljon stressiä yrittäjille; sääntöjen seuraamiseen tarvitaan isoja koneistoja ja suuryritykset pärjäävät tällöin paremmin kuin pienet; huonosti suunnitellut säännöt saattavat rajoittaa hyvienkin ideoiden toteutusta; kalliimpi sääntöjen seuraaminen ja verot aiheuttavat ongelmia yritysten taloudessa, jolloin he joutuvat käyttämään häikäilemättömämpiä tapoja saada rahaa ja miettimään hyvin tarkkaan, ketä palkkaavat (polkien helposti equal opportunity employment -periaatteita) ja millä ehdoilla tai käyttävätkö koneita (aiheuttaen työttömyyttä); ja liian suuri määrä seurattavia sääntöjä etenkin, jos ne ovat epäselviä, aiheuttavat pelkoa, kun ei tiedä, milloin toiminta on laillista ja milloin ei.

Kannustinmenetelmistä vielä sen verran, että tuotteen hinta muodostuu lähinnä vain valmistuskustannuksista, voittomarginaalista, epäeettisiin toimintatapoihin tai ympäristövaikutuksiin tarttumattomista veroista ja tuotesuunnittelusta. Hinnan määräytymisen perusteet ohjaavat myös epäeettisiin toimintatapoihin, mikäli yrityksen tavoitteena on maksimoida voittonsa.

 

Kilpailuun perustuvan talouden haitat

Noh, ehkä nyt olen saanut todistettua joten kuten, että nykyisenlainen talousjärjestelmä johtaa kilpailuun ja epäeettisiin toimintatapoihin. ”Mutta mitä haittaa kilpailusta on”, kysytte varmaan. Otan tässä esille ääritapauksen, joka ei välttämättä ole realistinen, mutta havainnollistaa hyvin pointtiani. Jos motiivina on omistaa ”kaikki maailmassa” (lähinnä siis ajattelen tyyliin suuryritysten johtajia tässä), niin sehän tarkoittaa sitä, että muut eivät saa omistaa mitään. Ja koska muut eivät saa omistaa mitään, niin ei myöskään voi tehdä yhteistyötä siinä merkityksessä, että osapuolet hyötyvät. Vähemmän äärimmäisessä tapauksessakin yhteistyö olisi lähinnä kannattavaa, jos sillä kasvattaisi omia voittojaan, eikä silloin, kun sillä saisi yhteiskunnalle suurimman hyödyn. Täysin sääntelemätön talous ainakin minun logiikkani mukaan johtaisi kartellien syntymiseen, tosin en osaa esittää varsinaisia todisteita tälle nyt. Lisäksi, eikö talouden tehokkuutta vähennä sekin jo, että järjestelmä ei kannusta tai pikemminkin rajoittaa yhteistyötä? Yhteistyötä kun tuskin yleensä tehtäisiin, mikäli sillä ei saavuteta tehokkuutta jossain, joten jos yhteistyötä rajoitetaan, niin eikö se rajoita myös talouden tehokkuutta
yleisesti?

Kilpailu, tai pikemminkin se, että on myös häviäjiä, aiheuttaa eettisesti toimiville yrityksille vaikeuksia selviytyä, sekä ihmisille myös pelkoa tulevaisuudesta. Jälkimmäistä on tyypillisesti lievennetty sosiaaliturvalla (eikä minulla ole sitä vastaan itsessään mitään), mutta kun työttömiä on yrityksille veroista ja paljosta sääntelystä tulevien kustannuksen vuoksi paljon, onhan sekin aika kallis ratkaisu. Epäluottamuksen tunnetta sen sijaan tulee kansalaisille siitä, että voitontavoittelussaan yritykset saattavat haluta erottaa heidät milloin tahansa; he eivät tiedä, millaiselle yritykselle ovat rahojaan antamassa ostoksia tehdessään; yritykset joutuvat pelkäämään vihamielisiä yritysvaltauksia; ulkoistuksista; suunnitellusta tuotteiden lyhytikäisyydestä ja niin edespäin. En oikein halua epäluottamuksen, pelon, ympäristöongelmien ja epätasa-arvon riivaamaa yhteiskuntaa. Vaikka; ja tästä ei ole edes mitään takeita tietääkseni, vaan se on lähtöoletus useimmissa talousteorioissa; kilpailuun perustuva yhteiskunta olisikin tehokkain tuotannoltaan, onko se kuitenkaan kaikkien ongelmien arvoista?

 

Ihmisluonteesta

”Kilpailu on osa ihmisluonnetta, joten sitä on mahdotonta kitkeä talousjärjestelmästä” on ehkä seuraava vasta-argumentti. Noh, en väitä, etteikö se olisi osa ihmisluonnetta, mutta tässä on pari muttaa. Ensinnäkin eliön ominaisuuksiin eivät vaikuta pelkästään geenit, vaan myös ympäristötekijät. Koska olemme jo sellaisessa yhteiskunnassa, joka ruoskii kilpailemaan, emme oikeastaan voi tietää varmaksi, miten käyttäytyisimme vähemmän kilpailuun perustuvassa talousjärjestelmässä. Toisekseen kilpailu on vain yksi mahdollisuus, jonka ihmisgeenit sallivat, mutta eivät pakota. Onhan myös toisten ihmisten surmaaminen mahdollista muttei väistämätöntä. Urheilun olemassaolo ei myöskään todista, että kilpailu olisi hauskaa, nimittäin onhan olemassa paljonkin liikuntaa, jossa ei kilpailla. En ole asiantuntija, mutta vähemmän vakavassa eli enemmän leikkimäisessä liikunnassa voi keskittyä itse tekemiseen eikä sen tulokseeen. Kilpailussa sen sijaan pyritään saavutuksiin, jolloin rentoutumisen tilalle nousevat paineet, etenkin, jos ”voittaja vie kaiken” ja häviäjiä pilkataan.

Muitakin, ehkä jopa vahvempia, motivaation tekijöitä kuin kilpailu on olemassa. Tutkimuksia tosin lienee vain muilta tieteenaloilta kuin taloustieteestä. Yksi näistä on Johnson, Dawid W., Geoffrey Maruyama, Roger Johnson, Deborah Nelson & Linda Skon (1981). ”Effects of cooperative, competitive, and individualistic goal structures on achievement: A meta-analysis.” Psychological Bulletin 89:1, 47-62. Sekään ei tosin luettele taloutta sovelluskohteiksi tutkimuksen tuloksille. Se käsitteli 369 aiempaa tutkimusta meta-analyysissä ja 87% enemmistö niistä päätyi tulokseen, että kilpailu ei ole tehokkain motivoiva menetelmä, jonka tunnemme, vaan yhteistyö. Myös talouden sisällä on lukuisia esimerkkejä muuhun kuin kilpailuun perustuvasta toiminnasta, jota edes kaikki kulutuskulttuuri ja aivopesu eivät ole saaneet kitkettyä. Tilastokeskuksen mukaan 10 vuotta täyttäneestä väestöstä vajaa kolmannes (29 %) oli tehnyt vapaaehtoistyötä tutkimusta edeltäneen neljän viikon aikana, ja viimeisen 12 kuukauden aikana lähes 40 prosenttia. Ilman järjestön tukea toista kotitaloutta oli auttanut ilmaiseksi tai pientä korvausta vastaan 59 prosenttia vastaajista tutkimusta edeltäneen neljän viikon aikana. Muita esimerkkejä, joissa liikevoitto ei ole päämääristä tärkein ja jotka laiskana lainaan tuosta Näkyvä käsi -kirjasta, ovat Mondragón – maailman suurin osuuskunta (Baskimaa), Sekem – luomumaataloutta aavikolla (Egypti), Göttin des Glücks ja craft aid – reilut luomutekstiilit (Mauritius ja Itävalta), Reilu kauppa (58 tuottajamaata), lähiruoka, Regionalwert AG – alueellinen pääoma, GLS bank (Saksa, Sveitsi, Itävalta, Italia, Alankomaat), Wagner & Co Solartechnik (Saksa), GEA, Gugler, Sonnentor, Thoma, Zotter, Cecosesola – osuuskuntien verkosto (Venezuela), Semco (Brasilia), solidaarinen talous (Brasilia), avoimen lähdekoodin ohjelmat, voittoa tavoittelematon liiketoiminta sekä useita ”näkymättömiä” palveluita, joita ilman kapitalismi ei tulisi toimeen.

 

Yhteishyvän talous

Luin tässä sellaista kirjaa kuin Christian Felber: Näkyvä käsi – kohti yhteishyvän taloutta (2013 suomennettu ja 217-sivuinen). Se kertoo sellaisesta 2010 alkunsa saaneesta keksinnöstä talouden perustaksi kuin yhteishyvän talous. Sitä tukee jo yli 1000 yritystä ja 300 yritystä on tehnyt ns. ”yhteishyvälaskelman”.

 

Yhteishyvälaskelma

Yhteishyvälaskelma on yhteishyvän talouden ydin ja toivottavasti saan sen selitettyä edes jotenkin tässä. Se mittaa, kuinka yritykset toteuttavat yhteishyvän keskeisiä ja perustavanlaatuisia arvoja: ihmisarvoa, solidaarisuutta, ekologista kestävyyttä, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja demokratiaa. Näiden toteutumista mitataan 17 indikaattorilla ja lisäksi vähennyskriteereillä laskelman versiossa 4.1. Vaikutukset lisäksi kertautuvat: yrityksen yhteishyvälaskelman tulos on sitä parempi, mitä korkeammat ovat sen käyttämien alihankkijoiden ja rahoituslaitosten sekä yhteistyöyritysten yhteishyväpisteet. Yhteishyvälaskelman kriteereiden luomisesta vastaa tällä hetkellä editointiryhmä, jossa kustakin indikaattorista vastaa yksi editoija, joka koordinoi asiantuntijoiden ja kiinnostuneiden joukkoa, johon kuuluu kuulemma satoja henkilöitä, ja perehtyy kaikkiin yksittäisistä kriteereistä saatuihin palautteisiin. Laajaa laskelman käyttöönottoa varten kuitenkin he suosittelevat demokraattisesti valittua talouskonventtia, joka miettii, miten talous tulisi järjestää ja heidän tekemästään lakiehdotuksesta järjestettäisiin kansanäänestys. Aloite- ja päätösoikeus yhteishyvälaskelman muuttamisesta kuuluisi kansalaisille. Yhteishyvälaskelman on lisäksi täytettävä seuraavat kriteerit: sitovuus, kokonaisvaltaisuus, mitattavuus, vertailtavuus, helppotajuisuus, julkisuus, ulkoinen tarkastus, oikeusvaikutukset.

Hyvät pisteet yhteishyvälaskelmassa tulevat uudeksi yritysten toiminnan tavoitteeksi ja se on nähtävillä kaikissa tuotteissa ja palveluissa viisitasoisella värikoodilla, josta kuluttaja näkee yhdellä silmäyksellä tiivistetyn tiedon tuottajan suoriutumisesta yhteishyvän alalla. Tarkemmat tiedot kuluttaja näkee osoittamalla viivakoodia mobiililaitteella. Tämä korjaa jo osittain sen, että markkinoilla ei ole symmetristä ja täydellistä informaatiota. Yhteishyvälaskelman valvonta tapahtuu seuraavasti: yhteishyvälaskelma laaditaan yrityksessä, ja sen tarkastaa ensin sisäisesti yrityksen yhteishyvävastaava. Seuraavaksi yhteishyväauditoija eli tätä varten koulutettu riippumaton tarkastaja todentaa, että laskelma on johdonmukainen ja vastaa todellisuutta yrityksessä. Auditoijan oikeaksi vahvistama yhteishyvälaskelma pätee, ja yritys sijoittuu automaattisesti tiettyihin arvonlisävero-, tullimaksu- ja lainaehtoluokkiin. Valtion ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin säädellä auditoijien hyväksymisen ja laadunvarmistuksen lainsäätelystä sekä korruptoituneita auditoijia varten pistokokeenomaisesta valvontamenetelmästä sekä rangaistuskäytännöistä. Väärennysyritykset muutenkin paljastuisivat todennäköisesti nopeasti, sillä laskelman oikeellisuudella on konkreettista merkitystä lukuisille sidosryhmille.

Hyville yhteishyväpisteille asetetaan kannustimia. Esimerkkejä mahdollisista kannustimista ovat:

  • matalampi arvonlisäverokanta
  • matalammat tullimaksut
  • edullisemmat ehdot pankkilainalle
  • etusija julkisissa hankinnoissa ja toimeksiannoissa
  • tutkimusyhteistyö julkisrahoitteisten yliopistojen kanssa
  • suorat tuet

Tällä hetkellä esimerkiksi julkisissa hankinnoissa painaa vain raha ja muut mahdollisesti asetettavat tapauskohtaiset kriteerit. Yhteishyvälaskelma helpottaisi siis huomattavasti julkisia eettisten hankintojen tekoa. Suosiva lainsäädäntö auttaa yhteishyvään panostavaa yritystä kattamaat korkeammat kustannuksensa. Jos kannustinten takia yritys tekisi huomattavaa voittoa, ylijäämät saa käyttää vain tiettyihin tarkoituksiin, tai muuten ne verotetaan pois. Yhteishyvään pyrkimisestä seuraa kuitenkin yrityksille tärkeä hyöty: yritys kasvattaa selviytymisensä todennäköisyyttä. Kuluttajien ostopäätökset, lainsäädännön takaamat edut, ”menestyvien” alihankkijoiden ja rahoittajien suosiminen sekä pankkien lainanhakijoille tekemät yhteishyväarvioinnit ohjaavat kaikki yrityksiä kohti yhteisen hyvän kasvattamista.

 

Demokraattinen pankki

Keinottelevien ja ”liian suuriksi kaatumaan” kasvaneiden nykypankkien tilalle tulee Demokraattinen pankki. Demokraattiset pankit ovat yhteishyvää edistäviä osuus- tai säästöpankkeja, joiden toiminta rajoittuu talletusten vastaanottoon ja lainanantoon. Sijoitusrahastoja ei enää ole. Pääomatulojen sijasta ihmiset elävät ansiotuloilla. Siten heidän varallisuutensa säilyy turvassa ja vakaana. Talletukset on suojattu ilman ylärajaa.

Yrityksiä ei enää kaupata markkinoilla eikä osinkoja jaeta ulkopuolisille omistajille. Mahdollisia valtionobligaatioita ei kaupata jälkimarkkinoilla ja niiden korkotaso määritetään demokraattisesti. Yleisesti ottaen keskuspankki vastaisi valtion rahoituksesta korottomasti.

Investointipankkeja ei tarvita. Tuottajat ja kuluttajat neuvottelevat tasaveroisina raaka-aineiden hinnoista, jotka muotoutuvat näin oikeudenmukaisiksi.

Maailmankauppaa käydään ”globo”lla tai ”terra”lla, johon kaikkien kansallisten valuuttojen vaihtokurssit kiinnitetään kelluvasti. Kirja esittää perustettavaksi ihan maailmanvaluttaunionia.

Näin sulkeutuvat finanssikasinon tärkeimmät pelipöydät.

 

Demokraattista pankkia velvoittaa yhteishyvä eikä se tavoittele voittoa. Se edistää erityisesti paikallista elinkeinoelämää sekä sosiaalisesti ja ekologisesti kestäviä investointeja. Riskilainoja se voi antaa sosiaalista ja ekologista lisäarvoa lupaaviin kohteisiin vain pienen prosenttiosuuden verran talletuksista. Demokraattisen pankin tehtävät kirjataan perustuslakiin eikä niitä voisi muuttaa kuin suoran demokratian menettelyillä. Demokraattisen pankin toiminta on läpinäkyvää, sillä hallituksen ja valtuuston kokoukset ovat julkisia ja tarkkaan määriteltyjä poikkeuksia lukuunottamatta lainat vapaasti nähtävillä, mutta yksityiset tilit ja maksuliikenne kuuluvat tietosuojan piiriin. Veroparatiiseihin haarakonttorien tai yksiköiden perustaminen on kiellettyä. Pankki noudattaa lakisääteisiä vakavaraisuusvaatimuksia, mutta harjoittaa tasapainottavaa lainanantopolitiikkaa kriisiaikoina. Lainanannossa Demokraattiset pankit voivat tehdä tarvittaessa yhteistyötä ja keskuspankki toimii hätärahoittajana. Demokraattisen pankin vähimmäistyöehdot ovat lakisääteisiä ja korkeapalkkaisin työntekijä saa korkeintaan kolminkertaista palkkaa alimmin palkattuun nähden.

Pankin hallituksen jäsenet ovat henkilökohtaisesti vastuussa, jos rikkovat määräyksiä. Hallituksen toimintaa valvoo ja kontrolloi demokraattisesti valittu pankkivaltuusto. Hallituksen jäsenet voi äänestää pois virasta milloin vain. Demokraattiset pankit eivät voi ajautua konkurssiin, vaan keskuspankki jälleenrahoittaa ne.

Korkoja ei olisi tavallisessa merkityksessään, vaan lainanottaja suorittaa lainamaksun, joka on mitoitettu kattamaan vain pankin kustannukset, ei muuta. Nykyisessä korkojärjestelmässä nimittäin 90% kuuluu häviäjiin, johtaa talouskasvuun ja koska rahavarallisuus kasvaa suhteessa enemmän kuin talouden tuotanto, korkoa on mahdoton maksaa pitkällä aikavälillä.

Keskuspankki kuuluu Demokraattisen pankin järjestelmään. Sillä on yksinoikeus rahanluomiseen luotonlaajennuksella. Valtio saa käyttöönsä rajatussa määrässä rahaa, jotta inflaatio ei voimistu. Paikallisvaluutat eivät myöskään ole poissuljettuja.

 

Omaisuus

Lisärikastuminen ja -kasvaminen kävisivät aina vain vaikeammiksi kunnes pysähtyisivät kokonaan yhteishyvän taloudessa. Tähän pyritään seuraavin keinoin:

  • tuloerojen suhteellinen rajoittaminen, josta päätetään demokraattisessa talouskonventissa
  • yksityisvarallisuuden kerryttämisen rajoittaminen, esimerkiksi 10 miljoonaa euroa, jolloin vaikka valtion hallituksen omistaminen ja yhteiskunnan ohjailu olisi mahdotonta
  • yksityisesti omistetun yritysvarallisuuden koon rajoittaminen mm. laskemalla yrityksen perustajan voitto-osuuden nosto-oikeutta tietyllä prosenttiosuudella vuodessa riippuen työntekijöiden määrästä
  • perintöoikeuden rajoittaminen, josta likvidit ylijäämät annetaan demokraattisena starttirahana, kiinteistöstä perintöoikeuden rajan yli menevän hinnan joutuu maksamaan, jos haluaa sen periä ja yritysten perimiselle laaditaan omat sääntönsä.

 

Muita yhteishyvän talouteen kuuluvia mekanismeja

Näitä on vähän siellä täällä kirjassa ja en luettele kuin mielestäni jotain nykyisestä poikkeavampia ja merkityksellisiä kohtia.

 

Suora ja osallistuva demokratia, joista kirjoitan ihan omiin kirjoituksiinsa lisää, enkä tähän.

Koska liikevoiton käyttötarkoitukset voivat olla yhtä hyvin hyödyllisiä kuin haitallisia, ne erotellaan käyttötarkoituksensa mukaan ja joissain tapauksissa rajoitetaan, jotta voitontavoittelun itsensä vuoksi tehdyt ylilyönnit saadaan käännettyä tarkoituksenmukaisempaan suuntaan.

Kun liikevoitto ei ole enää liiketoiminnan tarkoitus, yritykset kasvavat vain optimaaliseen kokoonsa ja tekevät yhteistyötä.

Vaikeuksiin joutuneen toimialan yhteistyöhaluiset yritykset kutsuvat kokoon kriisitoimikunnan ja pohtivat yhdessä, mitä reittiä päästään ulos vaikeutuneesta tilanteesta.

Joka kymmenes työelämässä vietetty vuosi on vapaavuosi, ”sapattivuosi”. Tämä vastaa suunnilleen Euroopan unionin nykyistä työttömyysastetta. Tämä antaa aikaa vaikkapa jatkokoulutukselle, perheelle, tai muulle vapaa-ajalle.

Suurissa yrityksissä Suomen oloissa alkaen esim. 100 työntekijästä henkilöstö ja yhteiskunta saisivat portaittain henkilöstön määrän kasvaessa enemmän äänivaltaa yrityksen päätöksenteossa. Viimeisessä portaassa viidennes äänivallasta kuuluisi jokaiselle näistä: omistajat, halukkaat työntekijät, asiakkaat, tasa-arvovaltuutettu ja ympäristön edustaja. Yhteiskunnan puheoikeus tulisi kenties kansalaisten valitsemasta talousedustajistosta, johon pääsyä koskevat korkeat pätevyysvaatimukset ja se raportoisi säännöllisesti, miten on käyttänyt äänivaltaansa. Päätöksistä otetun vastuun kasvaessa kasvaa myös vastuu tappioista.

Lisää uusi kommentti

Filtered HTML

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <blockquote> <code> <sub> <sup> <s> <u> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.