Olet täällä

Voiko äänestämättä jättämisellä vaikuttaa ja miksi äänestää pienpuoluetta

Käyttäjän Mikko Merikivi kuva
Julkaistu: 24.3.2015 11:36

Voiko äänestämättä jättämisellä vaikuttaa?

Vaikka 90% kansasta jättäisi äänestämättä, niin epäilisin suuryritysten lobbaajien, joille näin keskittyneen vallan manipulointi on helppoa, ja valtaapitävien, jossa he saavat muhkeaa palkkaa, valtaa ja suojatyöpaikkoja itselleen ja tuttavilleen, pitävän kiinni järjestelmästä. Jotain pieniä myönnytyksiä kuten nykyinen asialista-kansalaisaloite päättäjät saattavat tehdä suojellakseen järjestelmää, joka on heille niin hyödyllinen, mutta järjestelmällistä muutosta ei voi odottaa kuin valtajärjestelmän sisällä toimien, yleislakolla tai vallankumouksella, joista jälkimmäistä kahta ei ole näköpiirissä edustuksellisen demokratian vakauden vuoksi.

En kuitenkaan ole mitenkään äänestykseen kritiikittömästi suhtautuva, joten tässä tulee vähän kääntöpuoltakin asialle. Mahdollisia henkilökohtaisia syitä en käsittele äänestämättömyydelle, mutta perehtymättä puolueen suhteeseen puoluekurista ja puolueiden ja ehdokkaiden vaaliteemoihin tulet todennäköisemmin äänestämään jotain huonoa ehdokasta kuin jos näin tekisit. Mikäli äänestäminen koetaan velvollisuutena ihmiset eivät välttämättä ole kovin motivoituneita ottamaan asioista selvää ja voivat äänestää esimerkiksi pärstäkertoimen mukaan. Jos koet itsesi tällaiseksi henkilöksi, niin sitten voisin suositella jopa äänestämättä jättämistä. Äänestämisen tulisi olla vapaaehtoista, ei pakko, sillä hyvät päättäjät tai suoremmassa demokratiassa hyvät kansan tekemät päätökset ovat se korkeampi arvo, ei äänestysaktiivisuus.

 

Miksi äänestää pienpuoluetta?

Jos kuitenkin äänestät, suosittelen lämpimästi harkitsemaan pienpuolueen ehdokkaan äänestämistä. Yritän seuraavaksi perustella, miksi.

Lähes kaikilla valtapuolueilla on puoluekuri. Tämä tarkoittaa sitä, että puolueen edustajien tulee äänestää kuten enemmistö tai puolueen johto määrää. Muussa tapauksessa jäsen saa huomautuksen tai rangaistuksen. Pahimmassa tapauksessa jäsen erotetaan ryhmästä. Poikkeuksia tietysti on, joissa ei rangaista, mutta kuitenkin puoluekuri menee jopa ehdokkaan vaalilupausten yläpuolelle, eli puoluekurillisia puolueita äänestäessä ei kannattaisi lainkaan kuunnella, mitä yksittäiset ehdokkaat yrittävät sanoa. Puoluekurin vuoksi vaikka pelkästään hyviä ehdokkaita menisi jostain nykyisestä puoluekurillisesta valtapuolueesta läpi, muutosta ei silti tulisi tapahtumaan.

Pienpuolueet, vaikka niitäkään ei saisi oikein niputtaa, eroavat valtapuolueista siinä, että usealla niistä ei ole puoluekuria. Ei voi sanoa, että ne olisivat kaikki ihan lyhyen agendan puolueita, mutta pääasiana miksi ne ovat olemassa on tyypillisesti jokin yksi iso asia, jota tahdotaan muuttaa. Esimerkiksi Muutos 2011:ssä se on suora demokratia, eli kansan pyynnöstä tai lain määräämässä tilanteessa järjestettävät sitovat kansanäänestykset edustuksellisen järjestelmän rinnalle. Piraattipuolueelle on tuo immateriaalioikeuksien höllentäminen tärkeää, Itsenäisyyspuolueelle ero EU:sta, ja niin edelleen. Vanhoissa puolueissa tällaisia asioita ei voi ajaa ja äänestämättä jättämällä et heikennä heidän suhteellista osuuttaan äänistä etkä kasvata sinulle mieluisan vaihtoehdon osuutta, joka tekisi siitä uskottavamman kilpailijan valtapuolueille. Mikäli siis tahdot antaa vastalauseen nykyiselle politiikalle, pienpuolueiden äänestäminen on huomattavasti tehokkaampi vaihtoehto kuin äänestämättä jättäminen.

Pienpuolueiden kasvu myös saa aikaan päättäjissä pelkoa uuden puolueen ilmaantumisesta eduskuntapuolueeksi, jossa se saa niin paljon enemmän etua eduskunnan ulkopuolisiin verrattuna, että siinä vaiheessa sitä on hyvin vaikeaa saada enää pudotettua pois eduskunnasta. Sen jälkeen saattaa käydä niin kuin Perussuomalaisille kävi, eli se kasvaa nopeasti isoksi puolueeksi. Sen takia he voivat antaa jonkin verran periksikin pitääkseen omaa legitimiteettiään yllä, kuten voisi väittää käyneen asialista-kansalaisaloitteen voimaantulon kanssa, joka tuli voimaan vuosi Muutos 2011:n ensimmäisten vaalien jälkeen. Sattumaako? No, kai se on mahdollista, mutta mikäli hyväksytte päättelyketjuni, niin pienpuolueita äänestämällä voi saada sen kaltaisia uudistuksia eteenpäin, vaikka ne eivät menisikään vaaleissa läpi. Tietenkin asialista-kansalaisaloite on vielä kaukana Sveitsin mallia lähellä olevasta suorasta demokratiasta, jonka vuoksi Muutos 2011:llä on vielä tehtävää.

Puoluekurittomassa puolueessa tosin yksittäisten ehdokkaiden merkitys kasvaa puolueeseen verrattuna. On tärkeää lukea, mitä ehdokas itse on kirjoittanut, sillä puolueella ei häneen paljoa valtaa ole. Kannattaa etenkin miettiä, vaikuttaako ehdokas rehelliseltä, vaikkakin pienpuolueen ehdokkaana oleminen on jo iso plussa ainakin minun silmissäni rehellisyyttä mitattaessa, sillä sieltä on paljon epätodennäköisempää päästä eduskuntaan.

Lisää uusi kommentti

Filtered HTML

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <blockquote> <code> <sub> <sup> <s> <u> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.