Olet täällä

Elämänfilosofiani ja -tapani, harrastukseni, yms.

Elämänfilosofiani

Elämme kuudennen massasukupuuton, Holoseenin joukkotuhon, aikaa. Yläraja lajien sukupuuttoon kuolemisen vauhdille on 140 000 lajia vuodessa. [1] Tämä massasukupuutto on ensisijaisesti ihmisen aiheuttamaa. Se on jatkoa Pleistoseenin lopun joukkotuholle, jossa mm. ekosysteemille tärkeät isot maaeläimet kuten mammutit liikametsästettiin sukupuuttoon. Nyt vaan ihmisiä on noin 2000 kertaa silloisen määrän ja kapitalistinen kulttuuri elää vahvana aiheuttaen suoraan sanottuna valtaisan ekologisen jalanjäljen. Emme ole kestävällä pohjalla, ja kuten kirjoituksessa arvoistani näkyy, tärkein arvoni on ihmiskunnan selviytyminen. En ennusta tässä mitään maailmanloppua, mutta ihminenkin elää luonnosta, joten mahdollisuus, vaikkakin kenties pieni, on ihmiskunnan selviytymisen vaarantumiseen nykymenolla. Ja sitten jos ihmiskuntaa ei enää ole, niin eipä oikein millään muullakaan ihmisiä varten tehdyillä saavutuksilla. Koska menetys tämän tapahtuessa on "ääretön", niin ihmiskunnan selviytymisen tärkeys kohoaa myös äärettömäksi. Myöskin elämän monimuotoisuuden säilyttäminen on minulle itseisarvo. Nämä näkökulmat ovat pohja suurimmalle osalle elämänfilosofiastani.

Koska olen tänne syntynyt, niin tarkoituksenani on jonkinnäköisen elintason rajoissa myötävaikuttaa mahdollisimman vähän meneillään olevaan massasukupuuttoon. Minulla on myös tapana elää kuten sanon, jonka toivoisin myös myötävaikuttavan imagooni rehellisenä poliitikkona. Tätä todistamaan kerään tietoa toimintani tuottamasta hiilijalanjäljestä (ei päivitetä enää). Joinain kuukausina se on jopa vajaan kolmanneksen suomalaisen keskimääräisestä hiilijalanjäljestä.

 

Yksi elämänfilosofiani peruskivistä on myös taata itselleni kohtuullinen elintaso. Pystyn tuntemaan ainoastaan omat tuntemukseni, jonka takia on täysin kohtuullista vaatia, että en tuota itselleni ainakaan kohtuutonta kärsimystä muita tavoitteita ajaessani. Tämän takia en esimerkiksi muuta Suomesta etelämpään johonkin maahan, jonka kieltä en osaa vain sen takia, että voisin minimoida esimerkiksi lämmityksen ja ruuantuotannon ekologiset jalanjäljet, enkä myöskään suostu luopumaan esimerkiksi tietotekniikasta elämässäni. Kohtuullinen elintaso ei kuitenkaan tarkoita yltäkylläisyyttä. Perustarpeiden saavuttamisen jälkeen nimittäin tulojen lisäys ei enää paljoa lisää koettua onnellisuutta. Tämä tunnetaan Easterlinin paradoksina.

 

Näkemyksiini hyvään elämään kuuluu myös periaate toimia "oikein". "Oikein toimimisen" määrittelen John Stuart Millin utilitarismin mukaan, eli moraalisen teon on tuotettava mahdollisimman suuri määrä onnellisuutta mahdollisimman suurelle määrälle ihmisiä. Jos mahdollista, tulee katsoa asiaa pitkän aikavälin hyödyn näkökulmasta. Poikkeuksia oikein toimimisen sääntöön ovat kun teon seurauksista ei olla varmoja (esim. jonkun tappaminen, vaikka hän voisikin olla "seuraava Adolf Hitler"); muut elämänfilosofialliset periaatteeni; mikäli teko on sen verran vähämerkityksellinen, että ei huvita; sekä jos en ymmärrä teon olevan merkittävä kollektiivisen onnellisuuden tekijä.

Pelkästään lakiin perustuvan etiikan ongelmia ovat, että mikäli kaikki ajattelisivat näin, kukaan ei vastustaisi valtion mielivaltaista toimintaa, koska kaikki tavat tähän voidaan myös kieltää. Lisäksi laissa ei olla pystytty ottamaan kaikkia mahdollisia tilanteita huomioon. Yksi esimerkki mahdollisesta tällaisesta tilanteesta on Heinzin dilemma, joka kuuluu:

"Heinzin vaimo sairastaa syöpää. Paikallinen apteekkari on kehittänyt lääkkeen, joka voisi parantaa vaimon. Lääkkeen valmistuskustannukset ovat 100 euroa, mutta apteekkari pyytää tuotteesta 1 000 euroa. Heinz saa kerättyä 500 euroa, mutta apteekkari ei suostu myymään lääkettä halvemmalla eikä antamaan maksuaikaa. Mitä Heinzin tulisi tehdä? Pitäisikö hänen varastaa lääke?"

Lääkkeen varastaminen on kiellettyä, mutta toisaalta on hyvin todennäköistä, että suurempi paha on antaa Heinzin vaimon kuolla. Nämä ovat syyt sille, että laki ei ole oikein toimimista määrittelevä tekijä minulle, mutta koska rangaistukset voisivat vähentää merkittävästi omaa hyvinvointiani ja siinä olevat periaatteet ovat usein (joskaan eivät aina) hyvin perusteltuja utilitaristisesti, paremman tiedon puutteessa pyrin lakiakin noudattamaan.

 

Elämistäni ohjaa myös jonkin verran taipumus kyseenalaistaa totuttuja toimintatapoja. Ilman rohkeaa out-of-the-box-ajattelua emme nimittäin kehittyisi.

 

Elämäntapani, harrastukseni, yms.

Ennen kaikkea pyrin pitämään hiilijalanjälkeni kurissa, kun kerran olen tänne syntynyt, kuitenkin säilyttäen jonkinnäköisen elintason. En esimerkiksi omista omaa autoa, televisiota, hanki tuoreinta matkapuhelinmallia joka vuosi, heitä juurikaan ruokaa haaskuun tai lotraa normaalia harvemmassa suihkussakäynnissäni. En ole pahentanut maailman ylikansoitusongelmaa hankkimalla lapsia. En matkusta Suomen ulkopuolelle juuri yhtään.

Asun veljeni kanssa samassa asunnossa. Kierrätän; pidän valoja kiinni, kun en niitä tarvitse; pidän tietokoneeni suspend to RAM -tilassa, kun en sitä käytä; ja ostan halpaa ruokaa, joka vaikkakaan ei suoraan verrannollinen hiilidioksidipäästöihin, niin esimerkiksi kuljetusmatka ei ole varmaan yhtään sen parempi mittari.

 

Noh, tässä tuli lueteltuja paljon asioita, joita en tee. Mitä sitten teen on itsenäistä opiskelua laaja-alaisesti, ymmärrykseni maailmasta parantamista lukemalla erityisesti Internetissä saatavilla olevia tekstejä, kansalaisaktivismia (ja olen ollut vaaleissakin ehdolla), vapaaehtoistoimintaa (mm. lumenkolaus ja ruohonleikkuu vanhukselle), science fantasy -kirjan kirjoittamista, monenlaisten videoiden (elokuvat, televisiosarjat, pelikommentaatiot, poliittisten tilaisuuksien tallenteet, jne.) katselua, roolipelien ja mainstreamin ulkopuolisten tietokonepelien pelaamista, tietokonepelien videokommentaatiota, ohjelmointia, kääntämistä, ja mitä muuta vaan lystään tehdä.

 

Opiskelen syksystä 2015 lähtien tietotekniikkaa Jyväksylän yliopistossa. Vaikka elän tällä hetkellä sosiaalituilla, lahjoitan ylimääräisiksi kokemani rahat kaikenlaiseen hyväntekeväisyyteen ja muut tulothan sitten palautuvat kiertoon mm. ruokaostosten yhteydessä. Sitä paitsi en ole todellakaan mitenkään passiivinen, vaikka en olekaan virallisissa töissä.

Koska olen sellaisessa harvinaisessa asemassa, että en ole "rahan vanki", pystyn myös toimimaan omantuntoni mukaan, enkä vaan miten saa eniten rahaa. En siksi esimerkiksi tee haittaominaisuuksia tietokoneohjelmiin (kuten tietoturva-aukkoja NSA:lle), aiheuta ohjelmistojen ostajille vendor lock-in:iin joutumista, keinottele pörssissä, haittaa ihmisten elämää turhalla byrokratialla, laske puhdistamattomia teollisuusjätteitä vesistöihin, harjoita astroturffausta, lähetä roskapostia, tee suunnitellusti lyhytikäisiä tuotteita, harjoita avuhakkuuta, tuhoa uhanalaisten lajien elinympäristöjä, tai ole mukana edes välillisesti missään muussakaan suuresta määrästä epäeettisiä toimintatapoja, joita rahanahneet yritykset ovat kehitelleet vuosien saatossa. Tai no, aina kai välillinen syyllisyys on mahdollista rahan kiertävän luonteen vuoksi, mutta sanotaanko vaikka, että en tietoisesti ole.

 

Lähteet

1. S.L. Pimm, G.J. Russell, J.L. Gittleman and T.M. Brooks, The Future of Biodiversity, Science 269: 347–350 (1995)

Kommentit

Olipa avaavaa.

alert("Todella avaavaa textiä kuten aina Marko-senpai")

"Paljon" on subjektiivinen käsite. Tällä hetkellä se on 35 euroa kuukaudessa ja satunnaisia vähän suurempia kertalahjoituksia ehkä vuosittain. Mittakaava siis on jossain kolmanneksessa ruokakuluihini verrattuna. En kuitenkaan elä kädestä suuhun -tyylillä, vaan rahaa jää myös säästöön sekä harrastuksiin. Se auittaa, kun on omistusasunto, mitä monella muulla opiskelijalla ei ole. Tyytyväinen olisin silti, vaikka joutuisin vaihtamaan nykyiset tukeni perustuloon, ja yhtenä tarkoituksenahan siinä onkin sosiaaliturvajärjestelmän yksinkertaistaminen.

Lisää uusi kommentti

Filtered HTML

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <blockquote> <code> <sub> <sup> <s> <u> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.