Olet täällä

Jyväskylän demokratisoimisen hinta

Käyttäjän Mikko Merikivi kuva
Julkaistu: 17.12.2012 0:00

Yksi iso kysymys on varmaan ollut muutosehdotuksissani raha. Tästäkin päätökset tehtäisiin ideaalisissa olosuhteissa liquid democracyllä, mutta se ei ole käytössä vielä, joten alkuun pääsemisessä täytyy varmaan käyttää perinteisempiä konsteja. Siksi kerronkin nyt arvioni suurimpien kustannuserien hinnoista ja omia mielipiteitäni siitä, mistä sitä rahaa pitäisi repiä esiin. Toivottavasti kuitenkin se osallistava budjetointi tosin saadaan hyvin alkuvaiheessa mukaan, jotta en joutuisi tekemään näin vaikeita päätöksiä.

Oletetaan, että kaikista kaupunginhallituksen, lautakuntien, johtokuntien ja toimikuntien päätöksistä järjestetään kansalaisraati. Vuonna 2011 näissä toimielimissä tehtiin yhteensä noin 1507 päätöstä laskentatavasta riippuen. Oikeusministeriön tekemä selvitys Kansalaisfoorumit edustuksellisessa päätöksenteossa arvioi paikallistason kansalaisraadin hinnaksi 2250 euroa. Täten päätöksenteko pelkillä kansalaisraadeilla maksaisi vuodessa 3 390 750 euroa. Vertailun vuoksi konsernihallinto ja kilpailukyky vievät nykyisessä järjestelmässä 33,5 miljoonaa euroa vuodessa.

Oletetaan, että vuosittain on tarvetta yhdelle 2000-luvun kaupunkikokoukselle. Tämän hinta-arvio on 850 000 euroa.

Mikäli kansanäänestys maksaa 1.22 e/äänioikeutettu (luku saatu täältä: https://www.antworten.admin.ch/main/en/fragen/detail/26) ja Jyväskylän väkiluku on 132 713, yhden kunnallisen kansanäänestyksen hinnaksi tulee 161 910 euroa.
Oletetaan, että jokaisesta kaupunginvaltuuston 170 päätöksestä vuonna 2011 oltaisiin järjestetty kansanäänestys. Näiden hinnaksi olisi tullut 27 524 700 euroa.

Kokonaishinta-arvio uudelle päätöksentekojärjestelmälle olisi 31 765 450 euroa vuodessa. Tätä ei saavuteta vielä edes ehdottamallani 1% keskimääräisellä leikkauksella kaikista menoista (9,96 miljoonaa euroa), mutta tuskin tämä muutos tapahtuukaan yhdessä valtuustokaudessa.

Noh, mistäs minä leikkaisin vaikkapa ne 9,96 miljoonaa euroa? Esitän tässä jotain kohteita, joista luultavasti suurin osa leikkauksista tehtäisiin, mutta en osaa sanoa tässä vaiheessa niiden suuruuksista.
* Luonnollisesti edustuksellisen päätöksentekojärjestelmän (33,5 M€) portaittainen hajoittaminen on yksi iso juttu. Ihan kokonaan siitäkään ei tosin koskaan päästä eroon.
* Sitten liikelaitoksissa (134,7 M€) on myös aika hyvin leikattavaa. Suuri osa varmasti siitä on ihan tarpeellista, mutta tässä on joitain isoja kuluja, joista voisi leikata:

* Tilapalvelu Liikelaitoksen materiaalien ja palvelujen ostot (32 921 000 €)
* Työterveys Aalto Liikelaitoksen materiaalien ja palveluiden ostot (1 849 000 €)
* Talouskeskus Liikelaitoksen materiaalien ja palvelujen ostot (2 747 800 €)
* Altek Aluetekniikka Liikelaitoksen materiaalien ja palvelujen ostot (8 628 900 €)
* Kylän Kattaus Liikelaitoksen materiaalien ja palvelujen ostot (6 798 400 €)

* Investointimenoissa (56,3 M€) leikattavaa riittää myös. Esimerkiksi näistä henkilökohtaisesti varmaan tinkisin mielelläni:

* Katupalvelut (13 300 000 €)
* Irtain omaisuus (8 094 000 €)
* Vuokra- ja muut talonrak.hankkeet (18 438 000 €)

Paikkaehdotuksia minulla on myös.
* Harjun stadion on lähellä keskustaa ja sinne pystyisi mahduttamaan jopa miltei 10000 ihmistä. Tämä riittää ja on ihan ylikin tarpeen 2000-luvun kaupunkikokouksille.
* Finnkinon fantasia 1 -salissa on 296 paikkaa. Mahdollisesti vaikkapa kaupunginvaltuuston ja -hallituksen seminaarit ja kokoukset voitaisiin järjestää täällä.
* Kaupunginkirjaston Minnansaliin mahtuu 200 ihmistä. ”Pienempiin” kokouksiin sopii tämä.

Lisää uusi kommentti

Filtered HTML

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <blockquote> <code> <sub> <sup> <s> <u> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.